1260803875_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Varoitus ennätyspitkästä postauksesta :)

 

Tämä suklaakakku meinasi olla katastrofi, mutta onneksi onnistui kuitenkin. Saimme vieraita, ja minun piti tehdä pohja jo viikonloppuna, mutta... Se jäi tekemättä. No tänä aamuna kiireellä tein taikinan, ja kaadoin vuokaan, kun muistin etten ollutkaan laittanut leivinjauhetta sekaan Yllättynyt. No eikun kaadoin vuoasta takaisin kulhoon, ja leivinjauheet sekaan. Pohja oli ihan normi sokerikakkupohja, kaakaolla maustettu. Ajattelin että teen uuden, jos pohajasta tulee pannukakku. No se yllättäen onnistui todella hyvin, varmaan paremmin kuin ikinä ennen, oli niin tasainen Hymy liekö uusi kikka kolmonen nyt tässä! Asumme tällä hetkellä kahden talon "loukussa" ja lähdin hakemaan toisesta talosta kermaa. Sieltä oli joku ottanut jääkaapin pois päältä... No kaupasta oli haettava uudet. Seuraavaksi huomasin leivontaa varten ostettujen suklaiden kadonneen jäljettömiin. Epäilen että meille on muuttanut lammaslauma kun joka puolelta kuului en MÄÄ ole mitään ottanu.

No lopulta kakku tuli valmiiksi ja ihan hyvältä maistui.

Täyte 1

Puoli prk vaahdotettua floravispiä ja vajaa levy PAndan  valkosuklaata (sulatetaan ja lisätään vaahtoon)

Täyte 2

Puoli prk vaahdotettua floravispiä ja vajaa levy maitosuklaata (sulatetaan ja lisätään vaahtoon)

Kostutus hylamaito

Kuorrutus

Flora vispi vaahdotettuna ja levy hurmaavaa tummaa sulatetaan ja lisätään vaahtoon.

1260803928_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pursotukset vipattaa, meinasi loppua ihan kesken... (seli seli)

1260803992_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä kuva taas on toiselta kerralta, kun minun piti tehdä hyydykekakku, mutta taas oli myöhässä aikatauluista, joten en ollut varma ehtisikö kakku hyytyä. Tämä rumahko hässäkkä sisältää murustettua digestiveä, vaahdotettua flora vanillaa 1 prk, floravispiä 1 prk, rahkaa 1 prk. Mausteena marianne crushia vajaa pussi, sekä vaniljasokeria.

1260804029_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä on sama mutta maidottomana versiona. 1 prk oatlyn vaahtoavaa vaniljakastiketta ja runsaasti raastettua PAndan hurmaavaa tummaa.

1260804061_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1260804135_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sain Jonnalta ja Tuitulta jouluisen haasteen. Eli minun pitää kertoa 7 jouluista asiaa itsestäni, ja haastaa myös muita tähän mukaan.

1. Lapsena pidin joulusta (yllätys!!!) paljon. Jossakin välissä "kyllästyin" jouluun, ja kaikkeen siihen liittyvään kaupallisuuteen. En halua saada lokakuussa joulumainoksia, tai kuunnella joululauluja. Nykyisin tykkään kyllä itse joulunpyhistä, mutta en kauheasti joulua hössötä.

2. Olen viettänyt yhden jouluaaton sairaan lapsen kanssa terveyskeskuksen päivystyksessä. Se on jäänyt kyllä mieleen...

3. Pidän enemmän lahjojen antamisesta kuin saamisesta.

4. Joulukortteja on ihanaa lähettää ja saada.

5. Minun herkkuani joulupöydässä ovat lanttulaatikko, rosolli ja savulohi. Ja mielelläni otan Mustaa Pekkaa (siis sitä mustapippuri tuorejuustoa) seuraksi, jos sitä vaan on.

6. Kinkkua en saa syötyä kuin 1-2 siivua per joulu

7. Suklaakonvehdit kuuluvat ehdottomasti minun jouluuni <3

 

Haasteen annan Kirsille, Anulle, RouvaV:lle, Raisalle ja Tarjalle. Eli teille, jotka olette muistaneet eri haasteilla ja tunnustuksilla ;)