,
Osallistuin tällaisella kakulla Stockmannin kakkukilpailuun, eikä sijoistusta herunut. Tällaisia olivat 16 finalistia, onnea!
Lähdin riskillä perunajauhopohjalla, joka ei ole yhtä kestävä kuin vehnäjauhopohja. Isommat markkinat olisi kuitenkin gluteenittomalla kakulla olleet.
Taytteinä olivat vadelmahillo-suklaamousse ja mustikkahillo-valkosuklaamousse.
Päällisen jätin yksinkertaisen valkoiseksi, joten mahdollinen asiakas, olisi voinut ostaa mieleisensä koristeet omien juhlien mukaan, tai jättää halutessaan tuollaiseksikin. Pursotukset pikeeriä, ja päällinen vaniljanmakuinen kaulintamassa.

Pursotuksen päällä muutamia valkoisia sokerihelmiä.