1249570148_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Juhlimme tänään Laurin 15v synttäreitä ihan omalla perheella vaan (no onhan siinäkin jo aika monta juhlijaa ;-)). Jälkiruokana oli vadelma-mustikka Brita, jonka vadelmat ja mustikat pienemmät sisarukset kävivät aamulla pihalta Laurille keräämässä <3

Kakku ei ole kovin kaunis, mutta todella hyvää!

Kakkupohjan ohjeen otin Makulehden reseptiarkitosta ja täytteenä oli flora vanilla vispattuna ja vadelmia. Pinnalle laitoin kaupan valmista kinuskikastiketta, mutta mielestäni se oli jo liikaa, mutta lapset olivat toista mieltä.

Pohja:

150g margariinia

1,5dl sokeria

4 keltuaista

2dl vehnäjauhoja

2tl leivinjauhetta

1,5dl maitoa

Marenki

4 valkuaista

2dl sokeria

Erottele valkuaiset ja vatkaa kovaksi vaahdoksi sokerin kanssa. Marenki on valmis kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. Jätä odottamaan.

Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Levitä taikina ohueksikerrokseksi uunipellille. Levitä marenki taikinan päälle ja paista 175`C n. 30min, kunnes marenki on kauniin ruskea.

Anna kakkulevyjen jäähtyä ja leikka se kahtia. Nosta toinen levy tarjoiluastialle, täytä mieleiselläsi täytteellä ja nosta toinen kakkulevy päälle. Koristele halutessasi.

1249570103_img-d41d8cd98f00b204e9800998e